2.7.07

Turun Muna, Nekala, Tampere

Edellinen raportti tästä paikasta oli huomattavasti värikkäämpi, vaikka silloin ei sisään kohteeseen päästykään. Tällä kertaa RST:n vahvuutena oli S, T ja hangaround-jäsen M. Matulan saatua leimat papereihin ja palattua elävien kirjoihin ei siirtymiseen tarvittu bussiodysseiaa vaan ajaa hurautimme käytännössä etuovelle. Nekalan nuoriso olikin Munan kimpussa (eihän tätä nimihirviötä voi jättää käyttämättä raportissa, eihän?) saapuessamme pelipaikoille. Maglitet käteen, teinit juoksuaskeleiden ja ukemien saattelemina kohti kotia. Yllättävän nopeasti joku muuttuu yliviileästä tupakinpolttelijasta karkuun juoksevaksi pikkupojaksi.

Sisälle fasiliteetteihin pääsi käytännössä kävelemään. Sisätilat ovat säilyneet kohtuullisen ehjinä, vaikka tietojemme mukaan Muna on ollut käyttämättä jo kymmenkunta vuotta. Tosin naapurirakennuksissa liikenne on melko vilkasta ja sisätiloissa on tuoreampaakin tavaraa, joten rakennusta on käytetty vähintäänkin varastona. Rappukäytävässä oli myös sähkövalaistus toiminnassa, jonka perusteella skeptisin osa RST:a ei suostu uskomaan kymmenen vuoden toimimattomuutta.

Nimensä mukaisesti rakennuksessa ei sisällä juuri kananpaskan lisäksi muuta ole. Jokunen putki siellä täällä ja erilaisia siiloja, peruskohde. Kuvamateriaalikin jäi keskinkertaiselle tasolle, joten lopetan raportin täältä tähän.

-S

Ohessa vielä muutama ruutu Munan sisältä.

-T












No comments: