19.10.06

Kevytliikenneväylä

Kevytliikenneväylät, kansanomaisemmin pyörätiet, ovat liikuttaneet meitä Suomalaisia, niin fyysisesti kuin emotionaalisestikin, jo vuosikymmeniä. Nuo moottoriliikenneväylien pikkuserkut polveilevat läpi suomenniemen mitä moninaisimmissa muodoissa, peltojen keskeltä urbaanin post-teollisen kaupunkimaiseman sydämeen. Voitaneen kai sanoa että, kansakuntamme kulloinenkin olotila, kasvot, ovat peilautuneet pyöräteille kuin telkän kuvajainen suolammen pintaan elokuisen aamun kuulaudessa. Ikäväkseni joudun kuitenkin raportoimaan kauheuksista joita nämä maastomme pitkulaiset edustajat joutuvat julmimmillaan kokemaan. Oheinen ystävämme on julmin teoin katkaistu, molemmista päistään, ja jätetty groteskiksi maamerkiksi teollisuuden ja kasvunpalvonnan vuosikymmenestä. Sanani eivät riitä kertomaan, mitä tunsin tuota kuolonuntaan uinuvaa kulkuväylää pitkin vaellellessani, kuvat välittäkööt tuon alennustilan tuskaisen tunnelman.







-T

N.J.
Matskua ihan 'oikeistakin' reissuista luvassa, jahka käsipuoli pääsee mukaan.

No comments: